Hanna Westerberg – 2017

30.9.-18.10.2017

Kultainen häkki

Undulaatti on lemmikkieläin ja häkkilintu, joka elää Australiassa luonnonvaraisena jopa miljoonien yksilöiden parvissa. Lemmikkinä se on samaan aikaan sekä traaginen että ylevöittävä hahmo. Lemmikkilinnuissa on samaa vanhan kulttuurikodin karismaa kuin itämaisissa matoissa ja isoissa viherkasveissa. Pohjoismaissa ajatus häkkiin suljetusta linnusta on kuitenkin jo saanut uudenlaisia eläinsuojelullisia merkityksiä.

Kun Hanna Westerberg oli lapsi, hänen veljellään oli yksinäinen undulaatti. Undulaatin nimi oli Kynä ja se sai lentää asunnossa vapaana. Lapsuudesta on myös suttuinen valokuva, jossa Kynä istuu kiinanruusun oksalla. Westerberg on käyttänyt ensimmäistä kertaa valokuvia näyttelynsä lähtökohtana. Kuvat eivät ole sattumanvaraisia vaan perheen diakuvista valittuja. Toisessa kuvassa nuori Hanna istuu juhlamekossa keskellä isoisänsä juhlia. Kuvan tunnelma on samalla tavoin yksinäinen ja osin apeakin kuin undulaattikuvassa. Westerberg on maalannut molemmista kuvista valtavat maalaukset. On mahdoton olla rinnastamatta nuorta tyttöä ja lintua, molemmat itselleen vieraissa ympäristöissä korean näköisinä.

Näyttelystä löytyy myös kolmas aihe. Westerberg on maalannut yhtä yhä pystyssä olevaa Kruunuvuoren huvilaa. Autioituneet purkukuntoon rapistuneet vanhat huvilat edustavat jo itsessään nostalgista mennyttä loistoa. Westerbergin maalauksissa huvila pelkistyy luurangoksi, ruutusommitelmaksi, joka on enemmän mielikuva kuin kuva huvilasta.

Kaikki maalaukset kietoutuvat saman teeman ympärille: menneen ajan kipeään kauneuteen. Vaikka undulaatilla on ollut näennäisesti kaikki hyvin, sen elämä on ollut kuin kultainen häkki, joka tarjoaa kaiken paitsi vapautta. Samassa kultaisessa häkissä ovat kasvaneet nuoret tytöt kautta aikojen. Huvila on tämä häkki, joka on pitänyt sisällään menneen loiston.

Maalausten rinnalla näyttelyssä on esillä piirroksia, jotka Westerberg on piirtänyt havainnosta. Hän on tarkastellut Helsinkiä korkealta töölöläisasunnon ikkunasta ja hahmotellut vauhdikkaalla viivalla kaupungin kerrostumia. Westerberg on piirtänyt ja maalannut havainnosta koko ikänsä, Uudet maalaukset ovat ensimmäisiä suuria teoksia, jotka ovat syntyneet enemmän kuvien ja mielikuvien kuin todellisen havainnon pohjalta. Piirrokset muistuttavat havainnon tärkeydestä, mutta myös sen asettamista rajoitteista.

Westerberg maalaa tempera- ja öljyväreillä. Maalauksissa matan ja kiillon vaihtelut sekä rehevä maalausjälki yhdistyvät voimakkaita mielikuvia luovaan pohjamateriaaliin. Pohja on tammeen vivahtavaa vaneria, jossa puun kuviot luovat oman piirroksensa maalauksen taustalle.

Materiaali sopii täydellisesti teosten aiheisiin ja niiden nostalgiseen värimaailmaan. Koristeellisen puupinnan vastakohtana on modernistinen ruutusommitelma, josta voi aistia abstraktin maalaustaiteen kaikuja.

Uusissa teoksissa Westerberg on maalannut teosten pintaan viitteellisiä kehyksiä, kuvaa rajaavia elementtejä. Ne korostavat maalausten olevan kuvia kuvista, ei todellisuuteen pohjaavasta havainnosta. Samalla syntyy näyttelyn sisäisiä viittauksia. Pienempi maalaus esittää isompaa, kuva on kuva kuvasta.

Leimallinen piirre Westerbergin teoksille on aina ollut kaksiosainen pohja. Kun sommitelma ei mahdu yhdelle pohjalle, Westerberg yhdistää kaksi samankokoista pohjaa yhdeksi. Keskellä kuvaa kulkee jakolinja, joka on vahva visuaalinen ärsyke, se jännittää sommittelua raikkaalla tavalla. Samalla se synnyttää maalaukseen fiktiivisen tilan. Teos on kuin kirja, jonka voi sulkea painamalla puoliskot toisiaan vasten kirjan kansien tavoin. Avattuna, tämä kappaleiden liikkeen muotoinen tila muodostuu kuvan ympärille. Tämä tietoinen etäännyttäminen estää tehokkaasti maalaukseen vajoamisen. Sauma keskellä kuvaa rikkoo yhden länsimaisen maalaustaiteen kliseisistä tavoitteista, jo renessanssin maalaustaiteesta tutun pyrkimyksen uskottavaan perspektiiviin ja tilavaikutelmaan.

Vaikka Hanna Westerbergin maalauksista huokuu intohimoinen ote väriin, maalausjälkeen ja kuva-aiheisiin niin niiden selkäranka on maalaustaiteen ja arkkitehtuurin historiaan kurkottava sivistys. Nykymuotoinen maalaustaide niin renessanssin kuin modernismin luomien painolastein kyllästämänä on kuvataiteilijalle kuin kultainen häkki. Sen yltäkylläinen todellisuus on syytä tiedostaa, ja sitä vastaan rikkominen on vapauttavaa. – Veikko Halmetoja

Taitelijan CV

Westerberg Hanna