Heli Heikkinen – 2017

19.8.-6.9.2017

Risteyksiä

Teosten taustana ovat suurkaupunkitilat, jotka maalatessa rakentuivat jonkinlaisiksi näyttämöiksi, tapahtumapaikoiksi.

Välillä maailma tuntui työntyvän niihin koko painovoimallaan tai läpitunkevana sumuna suunnitelmistani piittaamatta. Toisinaan maalaus etsi reittiään kauan moneen suuntaan aukeavassa avaruudessa – ja joskus eksyi lopullisesti.

Minulla on ollut tarve hankkiutua länsimaisille kulttuuri- ja liikepaikoille. Yritän muodostaa kuvaa maailmasta ja ajasta, jossa olen osallisena. Maisemalla, myös ihmisen rakentamalla, on pitkä historiansa. Sen kuvaamisella on oma ikivanha, ulkoista ja sisäistä maailmaa heijasteleva traditionsa. Maalatessa tämä tieto on läsnä, mutta väri, viiva sekä erilaiset pinnat ja jäljet muuttuvat teoksen lihaksi myös omalla logiikallaan. Kankaalla risteää monta todellisuutta.

Näyttely kokoaa yhteen, mitä tällä kertaa haluan sanoa. Mutta ei tekijäkään tiedä, mistä kaikesta kuva oikeastaan kertoo.

Taitelijan CV

Heikkinen Heli