Näyttelyt

Ruovesiprojekti – 2017

Ruovesiprojekti – 2017

13.5.-31.5.2017 Elina Försti, Krista Kortelainen, Tiina Lamminen, Henrika Lax, Markus Tuormaa, Aino Ulmanen Ruoveden maisema Paikan henki ei synny aatteellisesti ylevöityneessä katseessa tai fyysisessä kokemuksessa. Paikkakokemuksen erityisyys syntyy ihmisten seurassa. Työskennellään ja tehdään suunnitelmia. Syödään, juodaan ja peseydytään yhdessä: jutellaan, keskustellaan ja juorutaan. Väsytään yhdessäoloon. Taiteilijasymposiumin haaste ja hauskuus on tuoda oma näkemys vertaiseen seuraan.

Försti Elina

Försti Elina

Curriculum vitae OPINNOT 2008-2013 Taidekasvatuksen perusopinnot, Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto (30 op) 2001-2002 Kulttuurin markkinointi 20 ov, Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus 1996-2000 Vapaa taidekoulu 1998-1999 Metalligrafiikka, Taideteollinen korkeakoulu, avoin yliopisto 1994-1995 Piirustus ja maalaus I-III, Taideteollinen korkeakoulu, avoin yliopisto 1991-1996 Tekstiiliartenomi AMK Kuopion Käsi- ja taideteollisuusakatemia (nykyinen Muotoiluakatemia) 1990 Yo, Evijärven lukio VALIKOIDUT YKSITYISNÄYTTELYT 2015- 2016 Saarijärven museo, Saarijärvi 2015 Galleria Bronda, Helsinki 2015 Pohjanmaan museo, Vaasa (kutsunäyttely) 2014 Galleria Rikhard, Helsinki 2013 Eero Nelimarkan huvila, Alajärvi (kutsunäyttely) 2012 EU-parlamentti, Bryssel, Belgia (kutsunäyttely) 2010 Spa Gallery, Naantali (kutsunäyttely) 2009 Elina Försti ja Kari Ovaska, Lapuan taidemuseo, Lapua (kutsunäyttely)…